Koivun alla ilman kastelua,

tai ainakin melkein ilman, pärjäävät kangasajuruoho, pikkutalvio ja sammalleimu. Omin keinoin kasvupaikkansa on valinnut siankärsämö. Näitä kasveja ei juuri tarvitse kastella vaikka paikka on kuiva ja aurinkoinen. Ne työllistävät kyllä muuten, sillä kasvutilasta on käynnissä jatkuva taistelu ja pitää toimia erotuomarina. Pikkutalvio suikertaa maata pitkin piilossa pitkiä matkoja ja kangasajuruoho laajenee sekä kasvullisesti että siementämällä.  Sammalleimu on näistä huonoin pitämään puolensa.
Vähän kauempana koivusta on vielä suikeroalpia (missä sitä ei olisi), rönsyansikkaa ja ketoneilikkaa, samanlaisia taistelijoita nekin. Rönsyansikalle olisi vähän kosteampi tai varjoisempi paikka sopivampi, sillä tuolla sen lehdet käpertyvät nopeasti helteellä. Eilen huomasin, että aurinkoisimman paikan lehdet olivat yllättävän pirteitä. Päättelin, että se johtuu siitä, että suikeroalpi on päässyt kasvamaan ansikan juurelle ja auttaa pitämään maan paremmin kosteana. Siis, kitkenkö suikeroalpin pois vai annanko levitä?

Kastella vai ei?

Joka syksy päätän, että en enää kastele perennoja: jos eivät pärjää, niin sitten saavat olla pärjäämättä ja etsin kestävämpiä lajeja. Päätös kesti toukokuun hellekauden. Sen seurauksena mm. punapäivänkakkaran nuput kuivuivat. Joten ehkä sittenkin kastelen taas.
Kuvan kultahelokit ym kastelin eilen illalla. Helokki pärjää aika pitkään kastelemattakin. Vieressä on ojanvarresta kaivettu huopa- tai ahdekaunokki. Luulin, että se kestäisi vaikka mitä, mutta paikka on sille liian kuiva. Testasin viime kesänä, ei kuki ilman kastelua.

Kesä ja sieniaika alkaneet

Ruusujen ja kellokukkien kukinta kertoo aina minulle, että ollaan keskikesässä. Neidonruusu 'Maxima' avasi ensimmäiset kukat tänään. Tuoksu oli aamulla vahva ja täydellisen ruusumainen. Nuput ja vasta-avautuneet kukatkin ovat aivan täydellisiä.  Vieressä huojuvat ukonkellot, mutta niitä pitää kuvata jonain toisena vähemmän tuulisena päivänä.

Talon toiselle puolelle oli pullahtanut herkkutatti. Toisen murskasin vahingossa nurmea leikatessa.  Herkkutattien lisäksi pihalle yleensä tulee koivuhaperoita ja jos on märkä kesä/syksy niin myös mustarouskuja.  Vähän kuiva kasvupaikka tämä on ja sienet on tavallisesti niin matoisia, ettei niistä ole syötäväksi. Tämän tatin lakki pääsee pannulle, kun löysin lisäksi metsästä vaaleita orakkaita. Valkoiset orakkaat muodostivat hienoja kaaria vihreälle sammalelle, harmitti, kun ei ollut kameraa mukana.