torstai 21. toukokuuta 2015

Vuorenkilpitunnistusta

 Vuorenkilpi on niitä kasveja, mistä ennen ajattelin, että ei tule minun pihaani. Tässä niitä kumminkin on. Vain vähän, ja juuri nyt oikein rehevän näköisinäkin. Ne sopivat minusta hyvin yhteen vieressä kasvavan pyöreän 'pienilehtisen' pesäkuusen kanssa.

Muistelin, että lehtiä voisi syödäkin vai käytettiinkö niitä lautasina??  Tähän linkkiin törmäsin, kun etsin lajikuvauksia, eli vuorenkilven kuivista lehdistä voi tehdä teetä.  Uskaltaisinko kokeilla?

Omat vuorenkilvet näyttävät vähän erilaisille kuin naapurissa, joten kävin kuvaamassa ja tutkimassa tarkemmin. Omat on tulleet perintökasveina vanhempieni pihasta, joten lajista ei ole ollut tietoa. Mutta vaikuttaisivat herttavuorenkilviltä (Bergenia cordifolia).

Ja naapurin kasveissa kukat ovat vaaleampia ja nuokkuvia, soikkovuorenkilpi (Bergenia crassifolia)?


keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Valoa ja varjoja

Eilen oli aurinkoinen päivä ja puiden lehdet kasvoivat silmissä. Kiersin pihalla kameran kanssa, valon ja varjon vaihtelusta tuli hieno tunnelma. Kunpa olisi paremmat taidot sen kuvaamiseen.

Omenapuun varjossa pikkusydäntä ja kasvitieteellisiä tulppaaneja. Sekä ahomansikkaa, jaloangervoa ja varjoliljoja ja pilkottaa siellä hopeatäpläpeippikin.












Pikkusydän on aloittanut kukkimisen ja jatkaakin sitten koko kesän. Harvensin taimia viime kesänä, mutta sehän vaan yltyi siitä. Alle jäämässä kultatesma ja tähtiputki, perhoangervo ja amerikanvuokko. Amerikanvuokko pitäisi ehtiä pelastamaan ja siirtämään muualle. Pikkusydämen harvennustaimet kukkivat jo uusissa paikoissa ja tekevät pihasta selvästi rehevämmän näköisen.

Takana penkissä on tyhjää. Sieltä on kuollut syyssyrikkä ja syysvuokko on lähtenyt vaellukselle. Odotan syysvuokon kasvamista ja katson sitten mitä tuohon siirtäisin. Pieniä vuokon alkuja on pitkin penkkiä.
Pioni on saanut enemmän aurikoa tänä keväänä, kun naapurista kaadettiin koivuja ja harvensin omenapuuta. Pionin kukinta on taantunut viime vuosina, mutta jospa se nyt vahvistuisi.
Ukonhattu viihtyy tällä pihalla. Takana on vanhaa tanakkavartista kantaa, vieressä taimikaupasta ostettua lerppuvartista. Lerppu leviää paremmin, harmi.

perjantai 15. toukokuuta 2015

Aamu oli kaunis, mutta sitten

tuli taas vettä, ja rakeita. Huolissani seurasin terassilta pihan valkenemista, mutta onneksi rakeet olivat pieniä ja sulivat nopeasti. Synkkää on vieläkin, ei taida vaara olla ohi.
Pihatyöt saavat siis odottaa. Tarkoitus oli tänään siirtää pari pikkupensasta ja perennoiden jakamisessa ja siirtämisessä ja myös poistamisessa ja kitkemisessä olisi paljon tekemistä. Kasvilaatikot odottavat kylvämistä, retiisiä ja porkkanaa näin aluksi. Nurmikon onneksi ehdin leikkaamaan eilen, pihan ilme siistiytyi kummasti.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Pihan kevätilmettä

Luumupuiden ja marjapensaiden alla on pihan lehtomaisempi osa ja monia kevätkukkijoita. Kesällä paikka onkin sitten varjoisampi. Siellä on hyvä paikka ruukkutaimille. Osa kuvan ruukuista on viimekesäisiä, osan taimista olen ruukuttanut viime päivinä, kun olen siivonnut kukkapenkkejä. Luulisin, että jalopähkämöille löytyy ottajia, ja ehkä muillekin. Osa odottaa tilaa omalla pihalla, kunhan tämä kasvien siirtelykierros etenee.

Narsissit näyttävät minusta väärään paikkaan pudonneille, kun niiden alla näkyy paljasta maata. Ehkä lisään tuohon syksyllä jotain pikkusipuleita. Sieltä on nousemassa keltareunakuunliljoja kunhan ehtivät.

Alemmassa kuvassa on sitten tälle pihalle tyypillisempi istutusalue. Kuinka monta lajia kuvasta löytyy?  Kaikkia ei kuvasta pysty tunnistamaan, mutta ainakin yhdeksän: pihaesikko, luumupuu, syreeni, sinivuokko, maahumala, rentoakankaali, viiruhelpi, kanadanpiisku ja keltapeippi.