torstai 11. helmikuuta 2016

Nuppu!




Kun pahin tulva oli laskenut ja sadekin vähän tauonnut, niin uskaltauduin pihakierrokselle. Tuliaisiksi sain saviset housun takamukset ja takin selkämyksen, mutta onneksi kamera pysyi kuivana. Nurmikko on paitsi veden alla niin myös jäinen.  Osassa pihaa on aina sulavesilammikko keväällä, mutta näin laajaa lammikkoa ei ole ollut, eikä koskaan helmikuussa. 
Taimia yritin pelastaa, kun ruukut on puoleksi veden alla. Pienimpiä ruukkuja sain irrotettua, mutta isot on tiukasti jäässä. Kuvan ruukuissa on muistaakseni ainakin saksankirveliä kylvettynä. Perennojen jakotaimia on ruukuissa talvehtimassa, ja pensaiden taimia ja pistokkaita. Mitenköhän selviävät? 
 Keräilin lumen alta paljastuneita koivunrisuja ja samalla tutkailin, joko näkyisi sipulikukkien alkuja. Löytyihän niitä, rappusten pielessä on sentin mittaisia krookuksen alkuja. Sitten omenapuun alla oli yllätys: jouluruusussa on nuppu! Näyttää tosi ruppanalle, saa nähdä, avautuuko. Sain pikkuisen siementaimen työkaverilta kolmisen vuotta sitten. Taimessa ei ole ollut koskaan kahta lehteä enempää, joka vuosi lehdet ovat tosin isompia. Nyt reppana sitten yrittää kukkia. Ja kun kuvaa tarkemmin tutkiin, niin jouluruusun vierestä nousee pari piikkiä, veikkaisin, että ovat kirjopikarililjan alkuja.